Talous kasvun jälkeen

Translated title of the contribution: "Economies after growth"

Maria Joutsenvirta, Tuuli Hirvilammi, Marko Ulvila, Kristoffer Bernhard Wilén

Research output: Book/ReportBookScientificpeer-review

Abstract

Aikamme suuret ongelmat kuten ilmastonmuutos, eriarvoisuuden lisääntyminen ja työelämän koveneminen ovat kehittyneet yhteiskunnissa, joissa kansantuotteen kasvu on ollut ykköstavoite. Nyt talouden vauhti on hiipunut, eikä paluuta vahvaan nousukauteen ole näköpiirissä. Puhe kasvun jälkeiseen aikakauteen siirtymisestä on lisääntynyt, mutta hyvinvoinnin järjestäminen tällaisessa taloudessa on vielä hahmottelematta.

Talous kasvun jälkeen kertoo, miten ja miksi kasvuajattelusta kannattaa siirtyä ekologisesti kestävään ja sosiaalisesti oikeudenmukaiseen talouteen. Kirja haastaa talouskasvuun perustuvan hyvinvointimallin ja tuo esiin laajan näkökulman talouteen sekä uusimpia ratkaisuehdotuksia aikamme ongelmiin, kuten työn järjestämiseen, rahajärjestelmän sääntelyyn ja energiantuotantoon. Nykyisistä ajattelutavoista vapautuminen on kirjoittajien mukaan paitsi mahdollista myös hyvinvointia edistävää.

Teos on hyödyllistä luettavaa niille, jotka ovat kiinnostuneita pohtimaan kestäviä ratkaisuja talouden ja yhteiskunnan järjestämiselle ja haluavat tutustua vallitsevien ajatusmallien vaihtoehtoihin. Se on toivoa luova tarina orastavasta kasvuttomasta taloudesta, joka on täynnä mahdollisuuksia nykyistä parempaan elämään.
Translated title of the contribution"Economies after growth"
Original languageFinnish
Place of PublicationHelsinki
PublisherGaudeamus
Number of pages311
ISBN (Print)978-952-495-384-9
Publication statusPublished - 2016
MoE publication typeC1 Scientific book

Keywords

  • 511 Economics
  • 514,2 Social policy
  • 999 Others
  • degrowth
  • post-growth
  • economy
  • political economy
  • social policy
  • environmental politics
  • welfare state

Fingerprint

Dive into the research topics of '"Economies after growth"'. Together they form a unique fingerprint.

Cite this